Putoava lentokone ja leirikoulu 2

Kävelen Helsingissä puun juureen varjoon. Mukana on myös muu perhe. Katselemme edessä aukeavaa aukiota, jota reunustavat upeat vanhanaikaiset kivitalot. Kun tie on vapaa, kävelen yhden talon juureen ihastelemaan sen kokoa. Talojen seinillä on huikeita patsaita, jotka ulkonevat seinistä ainakin puolitoista metriä. Ne esittävät muun muassa karhuja ja leijonia ja näyttävät todella painavilta.  Äkkiä kuulen voimakkaan lentokoneen tai helikopterin propellin äänen. Ylitsemme lipuu hitaasti kolme suurta jumbojettiä aivan kiinni toisissaan: seuraavan kärki on kiinni seuraavan peräsimessä. Tämä ilmeisesti säästää bensaa, vaikkakin kaikilla on moottorit päällä. Ensimmäinen lentokone erkanee joukosta ja alkaa kaartaa ylitsemme. Joku huomaa, että yksi sen suihkumoottoreista on syttynyt palamaan! Paikalle kiitää sammutushelikopteri, joka yrittää osua sammutusaineella huojuvaan lentokoneeseen. Mustaa nestettä (vai savua?) osuu moottoriin ja se alkaa vähitellen pyöriä uudestaan lentokone yrittää nostaa korkeutta, mutta moottori syttyy uudelleen ja se rämähtää raskaasti yhden talon katolle ja putoaa sieltä maahan. Tunnelma on surullinen: kaikki kokivat sympatiaa lentokonetta kohtaan. Joku poliisi juoksee lentokoneen romun luokse ja huutaa mennessään, kuinka taas yksi 'kräkleri' osui miehen viereen.

(uni vaihtuu)

Olemme tulleet leirikoulusta kotiin (uni on ilmeisesti jatkoa tälle unelle). Nyt osa porukasta kävelee kotiin juna-asemalta, osa lähtee junalla muualle. Junaa odotellessa siirrytään matkailuautoon, jossa on pedit kaikille. Minä menen mukaan seuraten kavereita. Tapasin Andyn asemalla, ja nyt juttelemme perusjuttuja. Muistellaan ala-asteaikoja. Suurin osa porukasta on entiseltä, kuudennelta luokaltani. Kaikilla on hauskaa, mutta sitten tajuan auton liikkuvan. En pysty hyppäämään enää pois, joten joudun kulkemaan muiden mukana. Matka kestää aika kauan, kuljemme metsien läpi ja peltojen ohitse; lopulta tulemme risteykseen, jossa oikealle kääntyy jyrkkä ylämäki. Sinne meidän täytyisi päästä. Kuski yrittää ensin hiljaa, mutta auto ei osoita elettäkään kulkeakseen ylöspäin. Kaasu pohjassakin auto hyytyy mäkeen. Tässä kohtaa tulee pieni katkos ja uni hyppää.

Olemme päässeet jo perille. Tämä onkin leirikoulu, eli joko me palasimme sinne tai emme koskaan olleetkaan siellä. Oli miten oli, kaikki ovat ulkona ja istuvat portaan reunalla juttelemassa tai potkivat palloa. Minäkin olen muiden mukana ihan tavallisesti, mutta sitten tarvitsen reppuani. Hölkkään autolle ja hyppään sisään ovesta. Ovi on auton oikeassa takakulmassa takaa
katsoen. Kerrossängyt ovat myös oikeassa reunassa, käytävä kulkee vasemmalla. Sänkyjen eteen voi vetää verhot. Reppuni löytyy joltakin sängyltä (omaltani), mutta sitten onnistun potkaisemaan käsijarrua niin, että auto alkaa valua taaksepäin. Valot sammuvat autosta, ja ajattelen: "Tämä meni jo valmiiksikin tarpeeksi huonosti."

Uni hyppää ja seuraavaksi olen sivustakatsojana kun neljä oppilasta riitelee lipunmyyjän kanssa maksetuista lipuista. Kaksi maksua puuttuu: CH väittää ottaneensa kaksi. Kaikki kääntyvät katsomaan ainoaa jäljelle jäänyttä vaihtoehtoa. Tämä nolostuu ja me nauretaan.

Ilta on tulossa ja siirrymme autoon juttelemaan. Opettaja jää selvittelemään joitakin asioita ulos. Vähitellen meno yltyy riehunnaksi, ja mitä ilmeisimmin valvoja (ope joka ei ole oikeasti opemme) oli kieltänyt moisen touhun. Jonkun täytyy koko ajan vilkuilla ulos hänen varaltansa. Autossa on oikein kivaa enkä välitä enää juna-aseman mokasta. Kun valvoja lopulta lähtee lampsimaan autoa kohti, kaikki keräävät kiirellä irralliset tavarat ja palauttavat ne paikoilleen. Isoa kohua riehumisesta ei tainnut tulla.

Uni hyppää. Kävelen ulos mökistä ja jään terassille katsomaan auringonlaskua. Siinä ovat myös ainakin Miro ja Janita; huomautan kuinka aurinko näyttää suuremmalta (unessa liioitellun suurelta) horisontin lähellä. Se ei ole kirkas vaan sitä voi katsoa paljain silmin pitkään. Janita bongaa pyramidin horisontista. Kun siirtyy niin, että näkee auringon ja pyramidin vierekkäin, aurinko muuttuu kolmion muotoiseksi! Kun siirrän päätäni niin, että aurinko on taas korkeammalla, se näyttää tavalliselta ja pieneltä. Ihailemme tätä pitkään, sitten täytyy mennä autoon.

Miro kertoo, ettemme voikaan toteuttaa molekyyliesitystä, minkä piti olla päivän huipentuma. Pari kolme oppilasta puuttuu. Sen piti koostua 64:stä oppilaasta muodostamassa jonkin suuren molekyylin (jälkikäteen tarkastettuna Gadolidiumin; siinä on 64 atomia. Unessa kyseessä oli joku muu). Toteutammekin vedyn! Ihmettelen ääneen, mitä järkeä on käyttää yhtä oppilasta kuudestakymmenestä esittämään vetyatomia. Argh.

Autossa meno alkaa olla vähän haikeampaa. Kaikki tietävät, että olemme kotimatkalla ja eroamme pian. Monet pötköttävät sängyssä ja lukevat vaikka kirjaa. En muista mitä tein matkalla, mutta varmaankin istuin ja juttelin. Kun saavumme Saloon, tulee kiire: pitää kerätä nopeasti reppu ja yöpymiskamat kasaan ja poistua autosta. Tässä on minun pysäkkini. Autossa on pimeää, enkä meinaa löytää reppua. Kuljen edestakaisin muiden petien ohi yrittäen olla herättämättä heitä. Lopulta reppu löytyy ja kaappaan lakanat ja peiton ja muut vastaavat kainaloon. Hyppään ulos autosta hyvästelemättä ketään; he nukkuvat.

Seuraavana päivänä olen pihalla Ällän kanssa ilmeisesti tämä tuli meille suoraan leirikoulusta. Pelaamme Mariokart:ia. Hän pääsee Mirrored Cupin läpi ja avaa ihan uuden Cupin vaikken uskonut niitä enää tulevan. Näen, että nyt cup-valikossa on ruudukko. Siihen mahtuu vielä yli kymmenen cuppia.. Höh. Uuden cupin nimi on 'Jello Cup'. Siinä hahmoilla on uudet erikoistaidot; Luigilla joku salama, jollakin sumu mikä laskeutuu vastustajan päälle. Nämä laukeavat kun teet turboluisun. Uutena autona on mustekala. Ajamme radalla, joka on oikeasti kotini piha: siinä ajetaan sulkapalloverkon ympärillä.

Missio: leikkaa nurmikko

 Olen toisen pojan kanssa avaruusaluksessa. Meille on annettu tehtävä: meidän pitää suorittaa ja ratkoa 'arvoituksia' ympäri maailman. Mies johdattaa meidät näköalahissiin ja selostaa jotakin tehtävästä. Minulla on laukku, missä on muun muassa ohjekirja joka sisältää vinkkejä ja ideoita näihin missioihin. Hissistä on huimat näköalat ulosopäin: vahvan sininen tähtitaivas, jossa tuikkivat luonnottoman suuret ja kirkkaat tähdet. Maapallo näkyy silmäkulmassa hissimme alla. Äkkiä hissi alkaa syöksyä alaspäin. Maisema vilistää silmissä; ymmärrän, että pian joudumme selviämään itsenäisesti maassa.  En muista miten päädyimme ulos hissistä.

Seuraavaksi olen vanhanaikaisessa talossa ja seuraan ihmisten elämää. Penkillä istuu tyttö, jolle joku mies puhuu illan ateriasta. Bongaan eteisestä kahdet työkalut, joille en tiedä oikeita nimiä: pitkä viikatteen (tai sirpin) tapainen, mutta pienempi, sekä kapean haravan. Ehkä lievästä unityhmyydestä kärsien kuvittelen tämän olevan ilman muuta se tehtävä ja alan äkkiä kerätä tavaroita olkalaukkuun. Mummini pysäyttää minut kertoen, etten tarvitsisi niitä. Lopetan pakkaamisen ja ryntään pihalle (joka muistuttaa kovin paljon oikean maailman pihaamme) ja etsin heinää leikattavaksi. Sitä löytyy mökin reunalta, mutta leikkaaminen ei suju hyvin. Viikate on muuttunut saksiksi. Pähkäiltyäni aikani isoäitini saapuu paikalle ja kuiskaa, että tehtäväni oli leikata puutarhan nurmikko. Seuraavaksi olenkin jo syömässä.

Ruoka on hyvää, ja bongaan ruokalajeista yhden kummajaisenkin: rapeat, isot ranskalaiset perunat joita saa ainakin laivoilta. Unessa se ei häiritse ja ateria on oikein herkullinen. Ikävä kyllä joudun selittämään lähteväni sen jälkeen, mutta jätän mainitsematta tehtäväjutut. Ruoan jälkeen menen pakkaamaan laukkua. Tavaraa on tosi paljon, enkä usko että olisin koskaan tarvinnut sitä kaikkea näissä tehtävissä. Oli miten oli, lähden paikasta ja olen seuraavaksi Helsingin juna-asemalla, nykyajassa. Hyppään lähes täyteen junaan ja etsin paikan itselleni. En muista matkasta mitään; uni taisi loppua sen aikana.

Yhden tunnin WILDit

Näin äsken pitkän lucidin eli selkounen. Siihen sisältyi monia valeheräämisiä, minkä takia otsikkokin on monikossa. :) Ennen nukahtamista kello oli 6:25. Nyt kello on 7:45 ja aikaa on kulunut heräämisestä kymmenisen minuuttia. Unessa aika tuntuu kuluvan nopeammin. Ensimmäistä kertaa WILD-tekniikka toimi. Sen ideana on pitää mieli virkeänä, kun keho vaipuu uneen: näin voit alkaa ohjata unta kun se alkaa. Itse heräsin jossakin ennen puolta kuutta enkä viitsinyt nousta vielä ylös. Päätin kokeilla tuota tekniikkaa, joten jatkoin pötköttämistä selälläni ja rentoutin vähitellen jalat, sitten kädet ja hitaasti koko vartalon. Yritin myös sormien naputtelua, mutta se ei toiminut. Aina kun tein nenätestin, olin edelleen hereillä.

Kun lopetin yrittämisen ja annoin unen tulla, alkoi tapahtua. Aluksi tavallisia unen alkuja, joista henkisesti 'säpsähdin' hereille tajuten nähneeni unen alkua. Sitten näin ilmeisesti muutamat hypnagogiset kuvat:

1. Sumea kalvo, jossa on reikä keskellä (muovin näköistä). Taustalla näkyy joku pöytä? Reikä vaihtelee paikkaa.
   
2. Piirretty, Mario-tyylinen kummitus. Ei pelottava, vaihtelee paikkaa. Suhteellisen suurikokoinen, vain yksi kerrallaan näkökentässä.
3. Pieniä kuvia, en muista enää mitä ne esittävät. Paljon yhtä aikaa näkyvissä.

Kuviin liittyi myös ääniä: muistan kuulleeni vanhan Mario-pelin musiikin soineen jossakin kohtaa. Sen jälkeen taisin nukahtaa normaalisti. Seuraava asia minkä muistan on kehittyvä mielikuva ulkona kävelemisestä. Otin sen haltuuni ja aloin työläästi ohjailla siinä kulkemistani ajattelemalla mitä teen. Ensimmäinen ongelma tuli risteyksessä: liikkuvat autot täytyi ylittää. Aloin pomppia niiden yli, mutta mieleeni jumittui ajatus, jossa pompin kuin katolta katolle, mutta en etene tien reunaa kohti. Jään jumiin tielle, kunnes teleporttaan kadulle takaisin.

Kuljen ympäriinsä, mutta uni tuntuu kovin ohuelta: joudun kuvittelemaan kaiken itse. Jossakin välissä näköyhteys uneen katkeaa, mutta siitä selvisin alkamalla puhua jonkun kanssa unessa ja silittämällä karkeaa asfalttia. Näkökyky palasi pian. Kun kuvitteleminen alkoi kyllästyttää, annoin unen kadota ja tajusin sen kyllä lisänneen tavaraa. Nyt oli kuitenkin myöhäistä, ja nukahdin tavalliseen uneen.

En tiedä mistä unesta 'aidot' selkounet alkoivat, mutta siinä herään omasta sängystäni. Kyseessä on siis valeherääminen. Teen nenähengitystestin - ja henki kulkee! Näen siis unta. Ensimmäinen uni on todella huonolaatuinen: törmäilen esineisiin, enkä näe juuri mitään. Kompuroin ulos huoneesta, kävelen (tarkoituksella) seinän läpi ja hyppään yläkerrasta maahan. Taisi tulla taas näkökatkos, jonka jälkeen pian uni katkesi ja tuli resetti.

Herään taas omasta sängystäni ja blaa blaa blaa. Olen unessa ja tällä kertaa paljon laadukkaammassa sellaisessa: muistan selkeästi vinkit ja vihjeet eikä uni meinaa kaatua näkökyvyn katoamiseen. Teleporttaan jonkun ostoskeskuksen pihalle. Siellä on paljon mukavampaa olla, koska katto ei ole rasittamassa silmiä. Uni näyttää todella terävältä ja aidolta. Juoksen turbovauhdilla ympäriinsä, mutta huomaan sen vaikuttavan kielteisesti unen selkeyteen. Vaihdan tekniikkaa sen verran, että valitsen aina kiintopisteen mitä kohti juoksen. Nyt kaikki toimii kuten pitäisikin ja ehdin vähän lennelläkin. En muista missä kohtaa tulee taas resetti.

Herään sängystäni, aargh. Nenätesti-kyllä, juu unessa ollaan. Huomaan sängyn vieressä lapun johon olen merkinnyt unet; sen mukaan olisin nähnyt jo kuutta eri unta. Merkkaan listaan tämän unen ja aika äkkiä herään uudestaan.

Nenätesti-juu-ylös ja takaisin. Uni ei meinaa millään kestää kahta sekuntia pidempään. Tämän tuntuu aiheuttavan aina joku unen ulkopuolinen ääni, kuten ihminen viereisessä huoneessa. Jälkeenpäin huomaan, että kaikki olivat nukkuneet. Ulkoa saattoi kuulua mopojen ja auotojen ääniä.

Monen toiston jälkeen herään oikeasti ja yllätyn hieman, kun nenätesti ei toimikaan ja olen hereillä. Kyllä, kaikki on selkeää eikä ulkona lentele lehmiä. Käyn juomassa lasillisen vettä ja kirjoitan unet ylös.

(Ennen näitä unia näin unta koulusta ja kuvistunnista. Tylsä uni, askartelimme pahvitaloja. Olin taitava auttamaan niiden järjestämisessä ja asettelussa kuivaustelineeseen. -.-)

Vialliset pahviveneet

 Olen Harry Potter ja minut on värvätty pelastamaan maailma. Huomenna järjestetään suunnistuskilpailut, ja siellä tehtäväni on tuhota Voldemort. Ei mitään uutta, siis. ;D Unessa on jännä tunnelma, kun kaikki luottavat minuun ja jännittävät puolestani. Dumbledore muistuttaa jatkuvasti, että minun täytyy herätä ajoissa ehtiäkseni paikalle. Niin teenkin, ja uni hyppää yön yli suunnistuskilpailun alueelle. Se on harvaa valoisaa metsää, jota halkovat purupolut (vai miksi niitä kutsutaan). Tapaan kavereita, joista monet luulevat, että tulin ainoastaan kisaamaan. Totuutta en voi kaikille kertoa. Harmikseni uni päättyy ennen kuin pääsen Voldun kimppuun. :/

(uni vaihtuu)

Koulu on alkanut ja kävelen käytävällä Ronin ja Aleksin kanssa. Väistellessäni porukkaa kyselen: "Mikä tunti meil on seuraavaks? Enkkua?"
Joku toteaa, että mä en koskaan koskaan muista lukujärjestystä; tunnin aihe jäi mainitsematta. Pysähdymme Ruotsin luokan eteen. Ilmoitustaululla on pitkä vaahtomuovinen kaistale, josta lähtee loppupäässä (meidän luonamme) matalia ulokkeita. Se näyttää vähän linnan muurilta, jota on venytetty paksummaksi. Joku keksii, mikä sen tehtävä on:
"Tohon on merkitty koko kesäloma! Ja tässä näkyy et kesäloma loppuu!"
"Onks kesäloma tosiaan noin lyhyt?"
"Ei! Tässähä on koko kouluvuosi."
Opettaja ilmestyy paikalle: "Ja mistäköhän huomaa, että kesäloma on loppumassa?"
"Teoriatunnit alkaa", vastataan viitaten musiikin teoriaan koulun ulkopuolella.
Tajuan, että ulokkeet merkkaavat teoriatuntien paikkoja. Niinpä tietysti. Siirrymme luokan sisään; koulu ei olekaan alkanut vielä. Se alkaa vasta muutaman viikon kuluttua. Tämä on vasta tutustumiskerta (todella tarpeellista, kun koulukaan ei ole vaihtunut ja olen jo ollut vuoden yläasteella). Askartelemme pahvista F1-veneitä. Valmiita muotteja on pöydällä metrin päässä. Ne ovat kaikki huonosti tehtyjä: epäsymmetrisiä joka suuntaan. Yritän parannella lennokkia saksilla ja uni hiipuu pois.

Leikkileirikoulu

Olen leirikoulussa luokkani kanssa. Asumme hirsimökissä, ja tänään aiomme vaeltaa suureen tilaisuuteen, josta tulee mieleen TV:n järjestetyt seikkailut pikku kakkosessa. Koko systeemi vaikuttaa vähän lapselliselta. No, keskipäivän aikoihin lähdemme marssimaan pakkaseen. Opettaja tulee perään viiden minuutin kuluttua, sitä ennen saamme pärjätä keskenämme. Ei kulu aikaakaan, kun Aleksi keksii hypätä pieneen lammikkoon, joka on tarpeeksi syvä hänelle. Hän aikoo jäädyttää itsensä mehujääksi. Allan kopioi tempun ja sukeltaa toiseen lammikkoon. Kerrassaan nerokasta.

En oikein tiedä mitä tehdä: en haluaisi nipottaa jokaisesta tyhmyydestä, mutta tämä menee jo vähän yli. Annan kuitenkin asian olla.. Opettaja saapuu ajallaan ja kauhistuu nähdessään lammet, jotka ovat jäätyneet jo umpeen. "Ei kai tuolla lammikossa VAAN ole ihmisiä?" hän kauhistelee. Jäätä saadaan poistettua pinnalta, ensimmäiseksi Allanin altaasta. Tässä vaiheessa hänellä on ketunkorvat ja roolina taitaa olla Frankilin kettu. :D Pikkuveljeni on iso Franklin-fani...
Allan on ihan kalpea ja kankea kun hänet talutetaan takaisin mökkiin. Toisin kuin hän, Aleksi on virkeä ja osoittaa ettei temppu ollut erityisen typerä. Hän murtaa jään itse ja kampeaa ulos lammesta. Hän selittää jotain korvien jäätymisestä ja Allanista, mutta opetta ei edelleenkään vakuutu tempun järkevyydestä.

(uni vaihtuu)
Surffaan Höyhensaaret-foorumilla, ja näen siellä kaksi todella upeaa uniaiheista 3D-renderöintiä. Toinen on oranssihehkuinen kaupunki ja toinen sinioranssi abstrakti viivamössö. Yritän tehdä Blenderillä samanlaisen työn opettajan selostaessa muulle luokalle sen käyttöä ("Valitkaa verteksi painamalla K-näppäintä..." todellisuudessa tämä tehtäisiin painamalla hiiren oikeaa korvaa). Luulen tätä todeksi ja lisään sivun kirjanmerkkeihin myöhempää kommentointia varten: näen myöhemmin unta jossa kommentoin kuvia.
(takaisin edelliseen uneen)

Olemme päässeet liikkeelle, ja vaellamme kohti jotain ovea. Matka ei kestä erityisen kauaa. Perillä tarvitsemme suuria rautaisia avaimia. Nämä ovat sympaattisella, isokokoisella miehellä, joka muistuttaa jossain määrin HP:n Hagridia. Tämä ojentaa toisen avaimista mustalle koiralle, joka on mukanamme. Koira ei suostu pitämään kovaa, painavaa avainta suussaan. Se ei kuulu käsikirjoitukseen, ja mies joutuu laskemaan avaimen tylsästi maahan. Ovi saadaan auki ja tapaamme miehen, joka selittää ensin jotakin merkityksetöntä ja alkaa sitten valmistella sunttia.

Maassa on teline, josta pistää kahdeksan piikkiä ylöspäin kahdessa rivissä. Akrobatiesityksen säestämänä mies asettaa kaikkien päälle kumpit pehmusteeksi. Sitten hän asettuu makaamaan yhden niistä päälle: me saamme toistaa saman vaiheen. Lukuisten käännösten ja taivutusten jälkeen muodostuu upea kaarisilta/tunneli. Jeejee. Haluaisin ottaa kuvan, mutta jos pakenisin joukosta, ihmishässäkkä sortuisi. Jätän leirikoulun huipennuksen kuvaamatta.