Putoava lentokone ja leirikoulu 2

Kävelen Helsingissä puun juureen varjoon. Mukana on myös muu perhe. Katselemme edessä aukeavaa aukiota, jota reunustavat upeat vanhanaikaiset kivitalot. Kun tie on vapaa, kävelen yhden talon juureen ihastelemaan sen kokoa. Talojen seinillä on huikeita patsaita, jotka ulkonevat seinistä ainakin puolitoista metriä. Ne esittävät muun muassa karhuja ja leijonia ja näyttävät todella painavilta.  Äkkiä kuulen voimakkaan lentokoneen tai helikopterin propellin äänen. Ylitsemme lipuu hitaasti kolme suurta jumbojettiä aivan kiinni toisissaan: seuraavan kärki on kiinni seuraavan peräsimessä. Tämä ilmeisesti säästää bensaa, vaikkakin kaikilla on moottorit päällä. Ensimmäinen lentokone erkanee joukosta ja alkaa kaartaa ylitsemme. Joku huomaa, että yksi sen suihkumoottoreista on syttynyt palamaan! Paikalle kiitää sammutushelikopteri, joka yrittää osua sammutusaineella huojuvaan lentokoneeseen. Mustaa nestettä (vai savua?) osuu moottoriin ja se alkaa vähitellen pyöriä uudestaan lentokone yrittää nostaa korkeutta, mutta moottori syttyy uudelleen ja se rämähtää raskaasti yhden talon katolle ja putoaa sieltä maahan. Tunnelma on surullinen: kaikki kokivat sympatiaa lentokonetta kohtaan. Joku poliisi juoksee lentokoneen romun luokse ja huutaa mennessään, kuinka taas yksi 'kräkleri' osui miehen viereen.

(uni vaihtuu)

Olemme tulleet leirikoulusta kotiin (uni on ilmeisesti jatkoa tälle unelle). Nyt osa porukasta kävelee kotiin juna-asemalta, osa lähtee junalla muualle. Junaa odotellessa siirrytään matkailuautoon, jossa on pedit kaikille. Minä menen mukaan seuraten kavereita. Tapasin Andyn asemalla, ja nyt juttelemme perusjuttuja. Muistellaan ala-asteaikoja. Suurin osa porukasta on entiseltä, kuudennelta luokaltani. Kaikilla on hauskaa, mutta sitten tajuan auton liikkuvan. En pysty hyppäämään enää pois, joten joudun kulkemaan muiden mukana. Matka kestää aika kauan, kuljemme metsien läpi ja peltojen ohitse; lopulta tulemme risteykseen, jossa oikealle kääntyy jyrkkä ylämäki. Sinne meidän täytyisi päästä. Kuski yrittää ensin hiljaa, mutta auto ei osoita elettäkään kulkeakseen ylöspäin. Kaasu pohjassakin auto hyytyy mäkeen. Tässä kohtaa tulee pieni katkos ja uni hyppää.

Olemme päässeet jo perille. Tämä onkin leirikoulu, eli joko me palasimme sinne tai emme koskaan olleetkaan siellä. Oli miten oli, kaikki ovat ulkona ja istuvat portaan reunalla juttelemassa tai potkivat palloa. Minäkin olen muiden mukana ihan tavallisesti, mutta sitten tarvitsen reppuani. Hölkkään autolle ja hyppään sisään ovesta. Ovi on auton oikeassa takakulmassa takaa
katsoen. Kerrossängyt ovat myös oikeassa reunassa, käytävä kulkee vasemmalla. Sänkyjen eteen voi vetää verhot. Reppuni löytyy joltakin sängyltä (omaltani), mutta sitten onnistun potkaisemaan käsijarrua niin, että auto alkaa valua taaksepäin. Valot sammuvat autosta, ja ajattelen: "Tämä meni jo valmiiksikin tarpeeksi huonosti."

Uni hyppää ja seuraavaksi olen sivustakatsojana kun neljä oppilasta riitelee lipunmyyjän kanssa maksetuista lipuista. Kaksi maksua puuttuu: CH väittää ottaneensa kaksi. Kaikki kääntyvät katsomaan ainoaa jäljelle jäänyttä vaihtoehtoa. Tämä nolostuu ja me nauretaan.

Ilta on tulossa ja siirrymme autoon juttelemaan. Opettaja jää selvittelemään joitakin asioita ulos. Vähitellen meno yltyy riehunnaksi, ja mitä ilmeisimmin valvoja (ope joka ei ole oikeasti opemme) oli kieltänyt moisen touhun. Jonkun täytyy koko ajan vilkuilla ulos hänen varaltansa. Autossa on oikein kivaa enkä välitä enää juna-aseman mokasta. Kun valvoja lopulta lähtee lampsimaan autoa kohti, kaikki keräävät kiirellä irralliset tavarat ja palauttavat ne paikoilleen. Isoa kohua riehumisesta ei tainnut tulla.

Uni hyppää. Kävelen ulos mökistä ja jään terassille katsomaan auringonlaskua. Siinä ovat myös ainakin Miro ja Janita; huomautan kuinka aurinko näyttää suuremmalta (unessa liioitellun suurelta) horisontin lähellä. Se ei ole kirkas vaan sitä voi katsoa paljain silmin pitkään. Janita bongaa pyramidin horisontista. Kun siirtyy niin, että näkee auringon ja pyramidin vierekkäin, aurinko muuttuu kolmion muotoiseksi! Kun siirrän päätäni niin, että aurinko on taas korkeammalla, se näyttää tavalliselta ja pieneltä. Ihailemme tätä pitkään, sitten täytyy mennä autoon.

Miro kertoo, ettemme voikaan toteuttaa molekyyliesitystä, minkä piti olla päivän huipentuma. Pari kolme oppilasta puuttuu. Sen piti koostua 64:stä oppilaasta muodostamassa jonkin suuren molekyylin (jälkikäteen tarkastettuna Gadolidiumin; siinä on 64 atomia. Unessa kyseessä oli joku muu). Toteutammekin vedyn! Ihmettelen ääneen, mitä järkeä on käyttää yhtä oppilasta kuudestakymmenestä esittämään vetyatomia. Argh.

Autossa meno alkaa olla vähän haikeampaa. Kaikki tietävät, että olemme kotimatkalla ja eroamme pian. Monet pötköttävät sängyssä ja lukevat vaikka kirjaa. En muista mitä tein matkalla, mutta varmaankin istuin ja juttelin. Kun saavumme Saloon, tulee kiire: pitää kerätä nopeasti reppu ja yöpymiskamat kasaan ja poistua autosta. Tässä on minun pysäkkini. Autossa on pimeää, enkä meinaa löytää reppua. Kuljen edestakaisin muiden petien ohi yrittäen olla herättämättä heitä. Lopulta reppu löytyy ja kaappaan lakanat ja peiton ja muut vastaavat kainaloon. Hyppään ulos autosta hyvästelemättä ketään; he nukkuvat.

Seuraavana päivänä olen pihalla Ällän kanssa ilmeisesti tämä tuli meille suoraan leirikoulusta. Pelaamme Mariokart:ia. Hän pääsee Mirrored Cupin läpi ja avaa ihan uuden Cupin vaikken uskonut niitä enää tulevan. Näen, että nyt cup-valikossa on ruudukko. Siihen mahtuu vielä yli kymmenen cuppia.. Höh. Uuden cupin nimi on 'Jello Cup'. Siinä hahmoilla on uudet erikoistaidot; Luigilla joku salama, jollakin sumu mikä laskeutuu vastustajan päälle. Nämä laukeavat kun teet turboluisun. Uutena autona on mustekala. Ajamme radalla, joka on oikeasti kotini piha: siinä ajetaan sulkapalloverkon ympärillä.