Robottikoiratyranni

Kartta

1. Aloituspaikka
2. Risteys, jossa tavataan mummo
3. Risteys, jossa on paljon porukkaa (ja saamme epäkohteliaan vastaanoton)
4. Tässä piirtelimme maahan kolmioita
5. Tässä aikaportin kuului olla
6. Robottikoiratyranni
7. Tähän alus putosi ja koira tuhottiin

Oranssilla katkoviivalla on merkitty kävelyreitti, sinisellä jatkuvalla viivalla lentoreitti (ensimmäinen kierros ja toisen kierroksen alkuosa), sinisellä katkoviivalla reitti mitä pitkin oltaisiin päästy aikaportille ja oranssilla jatkuvalla viivalla toisen kierroksen loppuosa.

Tarina
Kävelen muun Animorphs-porukan mukana kohti koulumme hiekkakenttää, jossa meidän seuraava tehtävämme on. Tullaan soratien ja kadun risteykseen. Porukan johtaja, Jake, pitää pienen kertauksen: porukka täällä saattaa olla vihamielistä, joten meidän pitää olla todella kohteliaita. Lädemme kävelemään tarkkaavaisina soratietä pitkin.

Soratiehen yhdistyy oikealta muutama katu. Kun tulemme ensimmäisen kohdalle, näemme vanhan mummon joka pyytää apua. Tilanne ei vaikuta uhkaavalta joten menemme katsomaan mistä on kyse. Saamme tietää, että mummeli tarvitsee kipeästi vettä. Jotta saisimme hyvää mainetta, autamme häntä: joku kaivaa kengällä pienen kuopan maahan ja taiomme sen täyteen vettä (tähän väliin huomautan, että uneen sekoittui tosiaan magian taitoja Velhonuoret-sarjasta). Mummeli hymyilee onnellisena ja kiittelee vapisevalla äänellään. Me palaamme soratielle ja huomaamme että seuraavan risteyksen kohdalla on paljon porukkaa. Kävelemme sinne rauhallisesti. Ihmiset vaikuttavat epäluuloisemmilta; tervehdimme heitä mutta emme saa montaakaan vastakaikua. Saamme kuitenkin jatkaa matkaa nurmikolle, jossa suoritamme muutaman laskutoimituksen. Aiomme suorittaa myöhemmin taikuuden avulla aikahypyn ja sitä varten meidän täytyy tietää avautuvan portin aika ja paikka. Selvitämme ne seuraavalla tavalla (katso kuva):

1. Maahan piirretään suorakulmainen kolmio.

2. Piirretään jana, jonka toinen pää on pidemmällä kateetilla ja jonka keskikohta on kolmion hypotenuusan keskikohdassa. Janan täytyy olla hypotenuusan normaali.

3. Piirretään toinen jana, joka on yhdensuuntainen ensimmäisen kanssa. Tämän täytyy alkaa kolmion pidemmän kateetin ja hypotenuusan kulmasta.

4. Ensimmäisen janan ylemmästä päästä piirretään hypotenuusan kanssa yhdensuuntainen jana, joka päättyy toisena piirrettyyn janaan.

5. Näin aikaansaadusta nelikulmiosta lasketaan pinta-ala.

Piirrämme kaksi tällaista kuviota: toinen paikkaa ja toinen aikaa varten. Sitten lähdemme kävelemään takaisinpäin. Kuvakulma siirtyy ja näytetään väkijoukkoa, jonka läpi kuljimme hetki sitten. Joku supisee, että "Ei ne kyllä muukalaisilta vaikuttanu", mutta joku toinen vaatii hyökkäystä meitä vastaan. Hyökkäys saa suuremman kannatuksen ja kuvakulma siirtyy Ax:in silmiin. Olemme jo siinä, missä väkijoukko oli ollut. Nyt paikalla ei ole ketään, mutta emme kiinnitä asiaan sen suurempaa huomiota. Silmäkulmasta Ax ehtii nähdä kuinka tuoli huomahtaa häntä kohti. Sitten tulee pimeää ja hän ajattelee: "Kahdeksantoista kilogramman painoinen kappale iskeytyi päähän. Lennän seitsemäntoista metrin päähän". Näytetään, kuinka koko porukkamme makaa tajuttomana maassa. Ax herättää itsensä lääkkeillä (ilmeisesti ei mitään Buranaa vaan jotain kehon tuottamaa?) ja keksii yllättäen ripustaa mukana kulkeneita karkkeja puuhun (sellaisia amerikkailaisia raidallisia tankoja). Puun ympäri kun kulkee sopivasti narukin. Pensaan suojasta kurkkivat tuolillahakkaajat hämmästyvät: "Joulupukki!" ja juoksevat paikalle pää kolmantena jalkana. Saamme suurta suosiota ja he pyytävät anteeksi äskeistä käytöstä. Saamme myös luvan mennä nyt järvelle (koulumme hiekkakenttä oikeassa elämässä), missä meidän varsinainen missiomme on.

Tarvomme kuitenkin ensin takaisin sinne mistä lähdimme, eli paikkaan josta soratie alkaa. Siellä on suurehko, vähintään matka-auton kokoinen avaruusalus meitä odottamassa. Kapuamme ohjaamoon ja moottorit käynnistetään. Alus leijuu pehmeästi maanpinnan yläpuolella. Fiilis sen sisällä on ahdas ja koko ohjaamo on aika pimeä. Lähdemme lipumaan järven suuntaan hitaasti ja kun pääsemme vetten ylle yritämme keksiä mikä aiheuttaisi ongelman, jota tulimme ratkaisemaan. Ongelma on siis se, että kuulemma joku jakaa järven kahtia ja eläimet ovat vain sen toisella laidalla. Näemme tosiaan muutaman kuutionmuotoisen kalan pomppivan kaaressa vedestä ylös. Ajamme järven vasempaan laitaan aivan aidan tuntumaan ja jatkamme sen myötäisesti. Aikaportin pitäisi olla suoraan edessäpäin. Äkkiä ykkösmoottori pettää ja alus horjahtaa. Moottori saadaan saman tien käyntiin - moottoreita hallitsee joku tyttö, jolla on ainakin kymmenen nappulaa (1 per moottori), joita hän painelee lyijykynillä. Mielestäni systeemi on todella pöhkö. Juuri kun olemme tulossa kohdalle, jossa portin kuuluisi olla, käännymmekin oikealle. "Häh", toteaa ainakin kaksi henkeä. Kuski sanoo, että "paikka on helppo, mutta aika onkin vähän kinkkisempi". Se tarkoittanee sitä, että meidän pitää kiertää toinen kierros, jotta osuisimme paikalle oikeaan aikaan. Kaartaessamme takaisin aloituspaikkaa kohti huomaamme valtavan, aluksemme kokoisen metallisen koiran. Se herää kun kaarramme sen vierestä, ja näyttää pelokkaalta mutta hyökkäysvalmiilta. "Mikä toi oli", kuuluu kysymys kun lennämme toista kierrosta. Kukaan ei tunnu tietävän, mutta se epäilemättä pelottaa kaikki eläimet järven toiselle puolelle. Tässä välissä järven pinta on muuten vaivihkaa muuttunut jäiseksi. Oli miten oli, koira alkaa murista ja lähtee juoksemaan meitä kohti. Saamme tehtyä täpärän väistön ja kaikki vaikuttaa sujuvan turvallisesti. Aluksemme on nopeampi kuin raskaasti loikkiva koira. Kuinka ollakkaan, moottorinhoitaja tyttö mokaa taas ja sammuttaa moottorin numero kolme. Alus keikahtaa vinoon. Hän pistää moottorin takaisin päälle ja sammuttaa sen saman tien uudestaan. Aluksen pohja haukkaa maata ja se kaatuu raskaasti järven reunalle olevalle nurmikolle. Kun se on pysähtynyt, pakenemme kaikki yksi kerrallaan ulos ovesta (joka on nyt katossa). Koira lähestyy maata järistyen, eikä porukan johtaja ehdi ulos ajoissa. Hän jää taistelemaan koiraa vastaan, ja ovelana iskee rukousnauhan krusifiksin koirassa olevan Nintendo DS:n alemman näytön läpi. Koira kuolee (tai sammuu, sehän oli kone?) ja kaatuu maahan. Me juhlimme ja nauramme: tehtävä suoritettu. Marco huomaa, että tien reunalla on pieni lammikko, joka on muuttunut kullanväriseksi. Siinä on pari laudanpätkää, jotka ovat nekin nyt täyttä kultaa - "Pitäisi käydä täällä useammin!", hän toteaa.