Johtaja

Olen jälleen Harry Potter. Leikin kaverini kanssa Plaza-kauppakeskuksessa taikakyvyillä: voin kävellä lasien läpi, kun keskityn lasiin juuri ennen kuin osun siihen. Ihmiset eivät yleensä huomaa tätä. Kaverini pystyy muuttumaan eri henkilöiksi. Tulemme ulos Plazan ja S-Marketin yhdistävästä käytävästä ja huomioni herättää tyyppi, joka lähtee juoksemaan poispäin meistä. Juoksemme hänen peräänsä tönien ihmisiä pois tieltä. Alakerrassa tyyppi pysähtyy keskelle lattiaa ja vetää aseen taskustaan: "Älä tule lähemmäksi tai ammun lasin!".

"Minkä lasin", minä kysyn. Pahis ampuu pistoolilla dramaattisesti suoraan ylöspäin. Katosta irtoaa arviolta 2x2-metrinen lasilevy ehjänä. Maahan osuessaan se räjähtää nopeasti lentäviksi lasinkappaleiksi. Kattoon syntyneestä reiästä syöksyy paha henki. Ihmiset ympärilläni pyörtyvät ja sitten minäkin menetän tajunnan.

Näen unta tai jonkinlaisen näyn. Ystävällinen mies tervehtii minua henkilökohtaisesti ja kertoo olevansa johtaja. Salakavalasti minulle tuputetaan ajatusta kavereiden hylkäämisestä ja johtajan palvomisesta. Huomaan juonen ja yritän riistäytyä irti näystä. Näen, kuinka kankainen Tylypahkan vaakuna halkaistaan veitsellä kahtia. Pääsen vihdoinkin irti ja herään. Juoksen ulos kaupasta ja törmään mummiini. Kävelen hänen kanssaan katua Anttilan suuntaan mutta käännynkin kadun ylittämisen sijasta vasemmalle, koska tien toisella puolella on äänekäs porukka kännissä. Kierrän siis kauppakeskuksen ympäri ja päätänkin mennä takaisin sisään takakautta. Siellä onkin kirjasto. Jään lukemaan pöydän ääreen uusinta Potteria. Rinnakkaisluokkalainen kaverini sattuu kävelemään ohi ja kehun hänelle, kuinka jännä tämä seitsemäs kirja on. Pyydän häntä jäämään katsomaan sen leffaversiota: se esitetään kirjaston lähellä. Sitten, täysin varoittamatta, kaikki saavat taas yhteisen johtajanäyn. Näen, kuinka kylpylässä johtajaa vastaan kapinoivat joutuvat kitumaan ilman mukavuuksia ja johtajaa palvelut saavat selkähierontaa ja viettävät mukavaa aikaa.
Uni hiipuu pois tai en muista enempää tapahtumista.

Madonhännän ennustus

Olen Harry Potter ja eletään seitsemännen kirjan aikaa. Voldemort on noussut valtaan - taivas on synkkä ja pilvinen ja ihmiset ovat kaikkialla huolestuneita. Olen menossa museoon Mollyn, Ronin äidin kanssa. Ovella mies ilmoittaa kohteliaasti, että museo on valitettavasti suljettu. "It's OK, I'm with him", sanoo Molly viitaten rooliini maailman pelastajana. Jatkamme eteenpäin, mutta ei kuitenkaan museoon vaan pihamme poikki. Mieleeni juolahtaa kysyä päässä pyörinyttä kysymystä. Kaivan taskusta särkyneen peilin tai veitsen palan: "The thing wormtail gave me", sanon: "It's a clue, isn't it?". Se on ohut, kirkkaasti peilaava, kämmenen mittainen pala jolla on terävät reunat. Leveydeltään se on viivoittimen luokkaa. Toinen pitkä sivu on suora ja ehjä, toinen on hajonnut säröiseksi. Ihmeellistä on se, että hiljattain Voldemort oli tehnyt jotain, mistä oli jäänyt samanlainen jälki - en muista mitä se oli. Säröinen reuna muodostaa käärmeen pään muotoisen reunan. Tiedän että se kuvaa Naginia, Voldemortin käärmettä.



Kävelemme ulos pihasta. "Huomaatkos eron", Molly sanoo: "Ennustuksessa hampaat ovat loivia". Katson peilinpalaa: käärmeellä on loivat kolmionmalliset hampaat. "Todellisuudessa käärmeen ilme on vihaisempi". Mietin, että miksi Madonhännän ennustus oli osunut niin lähelle, mutta kuitenkin vähän pieleen. Kävelemme tien poikki kolmen vanhan miehen seuraan. Oletan, että he ovat kaikki Feeniksin killasta. Ennustuksesta toristaan sielläkin, kunnes joku huudahtaa: "Nyt se tulee!". Korttelin kulman takaa juoksee oranssi pieni kissa joka hyökyy pahuutta - se on pimeyden lordi. Kissa kaartaa minua kohti ja putoan polvilleni maahan. Se kiihdyttää luonnottomaan vauhtiin ja syöksyy rintani läpi. Tunnen vihlaisun ja minulle jää tyhjä, kylmä olo - sitten herään.