Lomalla

On lämmin kesäpäivä ja poljen maalaiskylässä pikkuveljen ja kahden kaverini kanssa. Asfalttinen tie kaartelee peltojen välissä. "Kyllä tää on vähän tylsä paikka mun mielestä", sanon paikkakunnalla asuvalle kaverille. Toinen kaveri on kyllä ihan samaa mieltä: koko kylässä on vain kolme kauppaa. Toisaalta meininki on aika rentoa ja kesäinen peltomaisema on kaunis. Joku ehdottaa, että kävisimme ostamassa omeinoita, ja kysyy minkä verran rahaa minulla on. "Mulla on 2 euroo", muistelen. "Hyvä, sillä saa varmaa jo paljon", hän vastaa. Käymme jostain syystä vielä kaverin kotona ilmoittamassa että käymme kaupassa. Hänen äitinsä ehdottaa kuitenkin, että kävisimme jätskillä jonkun 6v-sankarin kanssa. Tämä on kaikkien mielestä hyvä idea joten suuntaammekin kahvilaan. Yksi menee tilaamaan jäätelöt, me muut jäämme penkille istuskelemaan. Siihen on tussattu paljon viestejä ja törkyä. Otan kuulakärkikynän taskustani ja huomaan, että siinäkin on samantyylistä tekstiä.

Siirrymme pöydän ääreen odottamaan. Sen päällä on aurinkovarjo joten ilma tuntuu mukavan viileältä. On todella hyvä fiilis, koska ei ole kiire mihinkään eikä mistään tarvitse stressata. Juttelen jotain pikkuveljen kanssa ja hän ihmettelee, että hänen lasinsa on tummempi kuin minun. "Se on likanen!", huudahdan: ei siitä saa juoda. Pistän likaiset lasit päällekkäin edellisen asiakkaan lautasen päälle. Katselen ympärillemme ja ihmettelen, miksi muissa pöydissä syödään pastaa vaikka tämän piti olla jäätelöbaari tai vastaava. Huomaan myös että viereisessä pöydässä oleva lihava, tummaihoinen nainen syö makaronejaan sormin. "Ei noin pitäis syödä!", huutaa joku porukastamme. Nainen katsoo meitä happamasti. Paikan omistaja juoksee paikalle. Hän on nainen ja huutaa ärtyneenä: "Nyt hiljaa tai tilaan saksofonisoolon!". Meitä ärsyttää, kuten myöskin kaikkia muitakin pöydissä juttelemaan tottuneita, mutta suut supussa jäämme odottamaan jäätelöannoksiamme.

Vihollisten tukikohtaan

Olen sankarilintu ja lähdössä taistelemaan jonnekin. On yö ja lennän oppaan kanssa vähäjoen luokse. "Vähäjoenko suuntaan se oli", kysyn. Kuulemma minun kuuluu lentää toiseen joen, jonka nimeä en muista, suuntaisesti. "Ai, en mä ollenkaan muistanut, hyvä että sanoit", vastaan. Uni jatkuu eteenpäin niin, että olen ihminen.

Kävelen joen vieressä kulkevaa tietä pitkin. Huomaan, että tien reunalla olevalla penkillä on ihmisiä. On pimeää ja pelkään, että he ovat vihollisia. Kun tulen lähemmäs, huomaan kuitenkin helpotuksekseni että he ovat kavereitani. He ovatkin tulossa mukaani kaveria ei jätetä-periaatteella. Kiitän iloisesti ja kyselen, että tarvitsemmeko aseita. Tyypit ovat ilmeisesti suunnitelleet jutun jo valmiiksi: Tynskä ottaa taskustaan pyykkipojan ja näyttää sitä vakuuttava ilme naamallaan. Niitä on vielä paljon korissa, joka on maassa. "Hyvä idea", totean ja otan niitä kourallisen taskuuni. Viereisen talon ikkunaan syttyy valo ja siellä näkyy olevan joku siivooja. Kuiskin kavereilleni, että nyt emme saa näyttää rikollisilta. Juttelemme jotain matkailuvaunuissa nukkumisesta. "Sä nyt pääsisit mihin vaa nukkumaan", tokaisee joku sankarirooliini viitaten. Nousemme pieneen matkailuvaunuun keskustelemaan taistelustrategiasta.

Kesken neuvottelun joku avaa matkailuvaunun oven. Hätkähdän, mutta vieras on kuitenkin odotettu. Siistiin pukeen pukeutunut mies nousee vaunuun ja tervehdimme häntä. Hän on ulkomaalainen ja muiden sanoessa päivää sanon "Good afternoon". En ole ihan varma miten häntä olisi kuulunut tervehtiä. Hän on vihollispuolen edustaja ja vie meidät heidän tukikohtaansa. Menemme autoon ja uni skippaa välimatkan. Poistumme autosta ja mies johdattaa meidät soratietä pitkin suuren hallin luo. "Onks täällä tenniskenttää", kysyy yksi kavereistani. "Tuossa lähellä on kuusi, mutta ne ovat pieniä", mies vastaa selvällä suomenkielellä.

Hallin yksi pääty on kokonaan avoin ja kävelemme sisään. Katto on todella korkealla, ehkä neljän-viiden kerroksen korkeudessa. Lattia on samantyyppistä kuin koulujen liikuntasaleissa ja se on jaettu moneen kenttään. Kaikkialla harjoitellaan telinevoimistelua. Voimistelijat ovat nuorisoa ja taustalla soi letkajenkka. Jatkamme kävelyä noin kolme metriä leveää rajattua tietä pitkin. Huomaan, että syvemmällä hallissa ovat ne kuusi tenniskenttää, joista puhuttiin. Niiden alusta on sininen. Menemme vielä portaat ylös. Minua on odotettu Othellon tapaiseen lautapeliin. Aloitan pelaamaan jotain tyttöä, joka ilmeisestikin on vihollisen puolella, vastaan. Molemmilla on tukenaan tiimit. En meinaa pärjätä pelissä. Siinä merkkejä saa laittaa myös aikaisempien päälle ja lisäksi on mahdollista pelata uhkapeliä. Päätän 'gamblata' yhden merkin kohdalla: "Heitän sit noppaa, eiks niin?", kysyn varmistukseksi. Vastustaja sanoo, että kerroin pitää katsoa ohjeista. Etsin pelin kotelon sisäkannesta 800e-riviä, mutta en meinaa löytää sitä. Löydän sen listaa edes takaisin luettuani: sen vieressä lukee jotain dollareina ja tarvittava noppaluku. Uni päättyy ennen kuin ehdin heittää noppaa.