Laulavia taikasiilejä

Uni alkaa kuin joku sarjakuva. Lihava arabialaiskuninkaallinen on saanut taikapapuja, joita hän ei osaa kuitenkaan käyttää kunnolla. Ne katoavat itsestään, ellei niitä nopeasti työnnä hiekkaan. Aihe muuntuu siten, että minä olenkin mukana unessa ja pavut ovatkin taikasiilejä.

kuitenkin suljettua kannellisiin purkkeihin. Niissä on kuulemma tarpeeksi ilmaa. AlkaaKirjaston pihalla on pieni pöytä, jolla olevassa laatikossa on paljon pieniä siilejä. Minä ja pikkupikkuveljeni yritämme estää siilejä karkaamasta: saan muutaman vangittua lasien sisään. Siilit villiintyvät, ja purkkien pitelemiestä tulee vaikeaa. Ne saadaan pitkä musikaali, jossa siilit tanssivat klassista tanssia ja yltyvät vähitellen laulamaankin. Mummini tulee paikalle ja siilit lopettavat laulamisen. Haltioituneena hössötän mummilleni taikasiileistä. Ne alkavat hermostua: meillä on nyt mittarit jokaiselle siilille, joista näkee niiden nimen ja aktiivisuusasteen. Purkki alkaa täristä, ja sitä pidellessäni sen yllä alkaa sinkoilla edestakaisin mustia pisteitä.





Juttu menee liian oudoksi. Käsitän näkeväni unta, ja ajattelen, että olisi parempi lähteä ennen kuin tästä tulee painajainen. Kävelen tietä Citymarketilta Euromarketin suuntaan (sinne olin siirtynyt huomaamatta). Matkalla E-mummi tulee vastaan juosten pakoon joitain junaa, mutta käännän ajatuksen huvittavaksi: unesta ei tule painajaista. Silta sortuu viressäni, ja syntyy hyökyaalto. Hyppään jokeen veneellä: "Hyökyaalto on HYPERSOONINEN! Aleksi kytkee RAKETTIMOOTTORIT!", huudan (nimi muutettu). Lennän maapallon ympäri sekunnissa tai toisessa ja päädyn Linnanmäen vanhan vuoristoradan viereen. Hyppään vaunun, jossa perheeni istuu, kyytiin. Saman tien saankin hypätä pois vaunun kyydistä: rata alkaa kupruilla ja elää omaa elämäänsä. Taustalla alkaa soida tunnelmamusiikkia, ja huvipuiston laitteet alkavat halailla toisiaan. Teemana on, että ihmisten jälkeen on nyt niiden vuoro nauttia elämästään. Kaikki ihmiset kävelevät pois puistosta, joka on nyt taas osa kirjaston pihaa.