Maailmojenvälinen kauppakeskus

On yö ja olen perheen kanssa futuristisessa kaupunkiympäristössä, ilmeisesti sillan päällä. Sen alta suhtahtaa japanilaistyylinen Shinkansen - luotijuna ja tajuan näkeväni unta. Ympäristö on jälleen hienon näköinen ja erittäin todentuntuinen: viileä tuuli tuntuu nilkoissa ja eriväriset valot katulampuissa muodostavat valojonoja. Ehdotan pikkuveljelleni, että lennämme katsomaan junia lähempää ja lähden vauhdinottojuoksuun. Pelkään hieman unen kaatumista ja teen vain pienehkön hypyn, joka johtaa raiteen viereen. Veli tulee perässä ja katselemme, kuinka monta kertaa minuutissa suhahtaa juna johonkin suuntaan usean sadan kilometrin tuntivauhdilla. Pompimme kattoja pitkin aukiolle, joka on pikemminkin matalampi kohta katossa, ja sitä ympäröivät talon seinät. Sen lävistää raide ja ihmiset kävelevät kadulla raidesyvennöksen toisella puolella. Totean junan tulevan kohta, ja pian seinään rävähtääkin auki jonkinlainen ovi ja juna syöksyy sieltä ulos. Humahduksessa se on taas takana.


Hyppään kevyesti raiteiden yli - uni on toki täysin hallinnassani - ja kuljen ihmisten mukana sisälle. Uni valehtelee minulle nähneeni ennen unta samasta paikasta ja tunne tuntuu todelta ja vasta näin jälkikäteen tiedän paikan olleen ensi kertaa unessa (ellei kyse ole hyvin vanhasta unesta). Talon sisällä kulkee kapeahkoja käytäviä, ja yhdessä kulmassa on pyörivät levyt, joiden yli pitää päästä ajautumatta sivuun (tähän on tullut varmasti vaikutteita vekkulasta). Käytävät tuntuvat kiertävän lopulta ympyrää, ja unohdan niillä kulkiessani näkeväni unta. Kulmasta, jossa pyörivät levyt ovat, näkee kapean aukon läpi paikkaan, jonne unessa kuuluisi ilmeisesti päästä.
Ensimmäistä kertaa se onnistuu (harmikseni en muista, miten se tapahtui) ja pääsen valoisaan kauppakeskukseen perheen kanssa, mutta pikkuveljeni jää hidastelemaan käytäviin.

Kauppakeskus on monikansallinen ja ihmiset liikkuvat siellä koko ajan. Paikka on miellyttävä ja siellä on puita ja kasveja tuomassa vihreyttä. Välillä uni tuntuu täysin todelliselta ja oikealta elämältä, hetkellisesti ehdin kuvitella pelaavani peliä (mutta kävelen silti omilla jaloillani) . Olen suunnattoman iloinen ja mietin, kuinka nyt kannattaisi ottaa screenshotteja, kun pääsi pelin salaiseen paikkaan. Ehdin miettiäkkin, kuinka paljon tilaa tällaiseen ylimääräiseen 'Easter Egg':iin menee. Sitten luulen taas tämän olevan oikeaa elämää ja äitini menee ostamaan jonkinlaisia lippuja tähän uuteen maailmaan. Vanhaa kotia ei tule ollenkaan ikävä, se ei tule mieleenkään. Tuntuu vaan niin hienolta lopulta päästä tänne, täysin uuteen maailmaan. Vähitellen huomaan ja tajuan pikkuveljeni jääneen ylös harmaisiin ja hämäriin tunneleihin ja suren - palaan varmuuden vuoksi ylös liukuportaita kulkuaukon luokse. Reiästä minulle työnnetään jonkinlainen laatikko, ja tajuan siinä samassa pelissä vaadittavan yhteistyötä - pikkuveljeni on siis kunnossa! Hän tulee kauppakeskukseen ja riemuni palaa taas huippuun. Olen nähnyt tämän unen aiemminkin, ja yhteistyöjuttu tuntuu tutulta.

Tässä kohtaa tiedän näkeväni unta, mutta en ota sitä 'jee, riehutaan' - kannalta vaan juttu tuntuu pikemminkin yliluonnolliselta tapahtumalta. Ajattelen, että me kaikki näemme samaa unta ja palaamme isäni luokse. Juttelemme tapahtuman ihmeellisyydestä ja hieman huolekseni menemme ostoksille (sisäänkäynti muistuttaa hieman euromarketin vastaavaa). Ajattelen, että nyt ei kannattaisi erota muista, mutta onnekseni äitini tulee pian perässä ja valittaa, miten liput olivat niin kovin kalliita (50€). Hän oli tilannut meille viisi vuotta lisää oleskeluaikaa tähän maailmaan. Tiedän, miten kauppakeskus jatkuisi vielä kauemmas ja sisältäisi monia eri tyylejä - minusta tuntuu, että olen (tällä kertaa oikeastikin) nähnyt paikasta ennen unia ja minulla on mielikuvia paikan rakenteesta. Seikkailu jää auki ja muuttuu mariotyyliseksi peliksi, jota seuraan pikkuveljeni pelaavan. Hän menettää viimeisen elämän ja hänen pisteensä menevät nollalle, mistä minä suutun. Kun hän pudottautuu nopeasti monen kolikon läpi, hän saa bonuskertoimia ja pisteitä ropisee (en tiennyt tätä kikkaa, ja olen tässä kohtaa hieman kateellinen ja turhautunut oman vaivallisen keräämisen tähden). Tästä unesta en muista enempää.

Seuraavassa unessa olen mökilläni ja minulla on monissa väreissä kimalteleva ja valaiseva musta pötkö, joka on luonnontutkijan mukaan lokki joka on imenyt liikaa kaupunkien myrkkyjä ja ilmansaasteita, jonka takia se on muuttunut itsevalaisevaksi. Tämä luontoheppu selittelee monille viime kesän Ruotsin retkestä, johon osallistui 7-8 henkilöä. Kävelen kallioilla enkä muista unesta enempää.