Paisuvat auringot ja laiva

Olen torilla äitini kanssa ja on ilta. Olemme lähdössä kotiin päin joen vartta pitkin - kun katsahdan taakseni kävellessämme alas ramppia, huomaan hienon näköisen auringonlaskun. Tajuan auringon olevan horisontin edessä, kun kävelen vähän matkaa ramppia alas. Uni saa painajaismaisen pahaenteisen tunnelman, ja alan kiirehtiä kotia kohti. Mutkan takaa paljastuu toinenkin aurinko, joka on vain pitkän kadunmatkan päässä. Se paisuu koko ajan suuremmaksi, ja tiedän, että paistumme hengiltä ellemme tee jotain. Tiedän jo näkeväni unta, ja näen mukavimmaksi vaihtoehdoksi tehdä itsemurhan ja antautua auringolle (tämä on toiminut joka ikinen kerta tähän mennessä). Seuraan ylösnousevan rampin päällä on nyt 'laituri', joka näyttää enemmän kesken kaiken loppuvalta tieltä. Tämä on yllättävän korkealla, arviolta kymmenessä metrissä - juuri täydellinen minulle. Äitiäni mukana taluttaen juoksen laiturin päähän ja hyppään.

Kuvakulma siirtyy katsomaan kolmannesta persoonasta, kun hyppään ja tömähdän ilmassa leijuvaan tienpätkään ja pomppaan siitä eteenpäin. Minuun ei satu silloinkaan kun matka päättyy ruosteiseen veneenrämään. Tästä uni jatkuu taas ensimmäisessä persoonassa. Aurinko on jo unohtunut ja kadonnut, ja seuraava tavoite on päästä valkoiselle risteilylaivalle, joka on parinkymmenen metrin päässä. Jotenkin soutamalla pääsemme sen kylkeen ja alamme kiivetä suuressa putkikehikossa ja -ristikossa. Löydän sieltä mm. useita päävirtakytkimiä ja jonkinlaisen firefox-mainoksen. Tätä kiipeilyä kestää kauan (ajan tunnetta on vaikeaa välittää näppäimistön kautta), ja jossain välissä pikkuveljeni ilmestyy mukaan kuvioihin. Tämä onnistuu putoamaan kanssani takaisin veteen, mutta saan helposti uitua takaisin. Paluu lähtöruutuun ärsyttää kuitenkin, ja pikkuveljeni tarjoutuu hyppäämään takaisin veteen jos hän on kerran niin ärsyttävä.

Seuraavassa pätkässä minkä muistan, olen laivan sisällä tunnelissa, jonka pohjalla virtaa hiljalleen vettä. Olen veneessä isäni kanssa ja tiedän nyt, että laivan on hänen omistuksessaan. Päädymme avaraan konesaliin (halliin), ja pyydän isääni odottamaan ennen isojen dieselmoottoreiden käynnistystä: pelkään niistä aiheutuvaa meteliä. "Se saattaa yllättää ensimmäisellä kerralla", myöntää isäni. Olen jo lähdössä nousemaan ylemmälle kannelle, kun minut herätetään. -.-