Lomalla

On lämmin kesäpäivä ja poljen maalaiskylässä pikkuveljen ja kahden kaverini kanssa. Asfalttinen tie kaartelee peltojen välissä. "Kyllä tää on vähän tylsä paikka mun mielestä", sanon paikkakunnalla asuvalle kaverille. Toinen kaveri on kyllä ihan samaa mieltä: koko kylässä on vain kolme kauppaa. Toisaalta meininki on aika rentoa ja kesäinen peltomaisema on kaunis. Joku ehdottaa, että kävisimme ostamassa omeinoita, ja kysyy minkä verran rahaa minulla on. "Mulla on 2 euroo", muistelen. "Hyvä, sillä saa varmaa jo paljon", hän vastaa. Käymme jostain syystä vielä kaverin kotona ilmoittamassa että käymme kaupassa. Hänen äitinsä ehdottaa kuitenkin, että kävisimme jätskillä jonkun 6v-sankarin kanssa. Tämä on kaikkien mielestä hyvä idea joten suuntaammekin kahvilaan. Yksi menee tilaamaan jäätelöt, me muut jäämme penkille istuskelemaan. Siihen on tussattu paljon viestejä ja törkyä. Otan kuulakärkikynän taskustani ja huomaan, että siinäkin on samantyylistä tekstiä.

Siirrymme pöydän ääreen odottamaan. Sen päällä on aurinkovarjo joten ilma tuntuu mukavan viileältä. On todella hyvä fiilis, koska ei ole kiire mihinkään eikä mistään tarvitse stressata. Juttelen jotain pikkuveljen kanssa ja hän ihmettelee, että hänen lasinsa on tummempi kuin minun. "Se on likanen!", huudahdan: ei siitä saa juoda. Pistän likaiset lasit päällekkäin edellisen asiakkaan lautasen päälle. Katselen ympärillemme ja ihmettelen, miksi muissa pöydissä syödään pastaa vaikka tämän piti olla jäätelöbaari tai vastaava. Huomaan myös että viereisessä pöydässä oleva lihava, tummaihoinen nainen syö makaronejaan sormin. "Ei noin pitäis syödä!", huutaa joku porukastamme. Nainen katsoo meitä happamasti. Paikan omistaja juoksee paikalle. Hän on nainen ja huutaa ärtyneenä: "Nyt hiljaa tai tilaan saksofonisoolon!". Meitä ärsyttää, kuten myöskin kaikkia muitakin pöydissä juttelemaan tottuneita, mutta suut supussa jäämme odottamaan jäätelöannoksiamme.