Avaruusdraamaa

Olen punaoranssilla planeetalla pikkuveljeni kanssa jotain tehtävää suorittamassa. Ilma on hengitettävää ja painovoimakin tylsän tavallinen - avaruuspukuja ei tarvita. Kävelemme junaradan suuntaan. Veljeni menee edeltä, jään itse kummastelemaan tolppaa, jossa lukee "Harakka". Arvaan, että se tarkoittaa minua, koska se on nimimerkkinäni yhdellä foorumilla. Nimen yhteydessä on suuntanuoli vasemmalle, raiteiden suuntaan. Tällä välin veli on saanut selville, että meidän pitäisi hypätä ohikulkevan junan kyytiin. Ja niinhän me teemme.

Junan kyydissä ei roikuta kauaa. Rata kaartaa heinäpellon tai muun vastaavan viereltä, ja siinä me hyppäämme alas. Katselen maisemaa, ja totean ääneen, että tämä pitäisi kirjoittaa unipäiväkirjaan. Taivas on syvän oranssi ja heinä on jännän taipuisaa ja kumimaista. Kuin nauhuriin muistiinpanoja puhuen, totean vielä, että paikka näyttää ihan auringonkukalta. Keskellä on tumman oranssia ja ruskeaa heinää ja ulompana vaaleaa. Ryhdymme leikkaamaan kasvistoa. Kuvaan ilmestyy parin minuutin kuluttua iso kartta, jossa näkyy aloituspaikka (veturitalli), pelto ja rata, joka alkaa aloituspaikasta, tekee silmukan pellon luona ja palaa alkuun. Syystä tai toisesta kävelemme takaisin aloituspaikkaan (mistä uni ei tosin alkanut).

Veturitallin luona on suuri pyöriteltävä kiskonpätkä, jolla voidaan yhdistää joku tallin vetureista johonkin sieltä lähteviin raiteisiin. Tason päällä on myös nosturi, jonka käyttötarkoitus jäi selvittämättä. Olemme saaneet avuksemme kiiltävänsinisen, ylivillin avaruusolennon. Vähän paikasta alaspäin on sinistä samantyylistä heinää, kuin aikaisemmin näkemämme. Se näyttää hauskalta, ja otus meidän yllyttämänämme hyppää sinne uidakseen. Se humahtaa pinnan alle, eikä palaa takaisin ylös. Laskeudun kasvien joukkoon (itse en uppoa sinne) ja saan kengän kärjellä kiinni ystävästämme. Kun se saadaan nostettua ylös, huomaamme, että se on jäätynyt. Jostain saamme tiedon, että ei ole syytä paniikkiin. Otus syntyy kuulemma uudestaan itsestään. Kamera siirtyy pois planeetalta kuvaamaan ulkopuolella olevia tapahtumia.

Luke Skywalker herää avaruusaluksessa eloon Qui-Gonin istuessa odottaen vieressänsä. Tämä katsoo jotain sinisävyistä näyttöä, jossa hänen näkyy aaltoja 3D-pinnalla. Qui-Gon sanoo, että tämä on suurin heilahdus voimassa ikinä. Näytetään, kuinka Darth Vaderin pää kääntyy kiinnostuneena avaruusaluksen ohjaamossa, joka on valaistu pelkällä punaisella valolla. Tämä tarkoittaa meille sitä, että Vader siirtyy kiertämään sitä planeettaa, jolla me olemme. Se johtaa väistämättä taisteluun poistuttuessa.

Yllättäen kamera näyttää, kuinka pienessä rahtialuksessa keltainen olio teleporttaa ohjaamon nurkkaan. Kuski (ei ihminen tämäkään) ei huomaa mitään vaan tuijottelee pimeässä hehkuvia näyttöjä. Pahis hiipii kuskin taakse, ja varastaa pöydällä olevan arvokkaan keltaisen kuulan. Se on suurin piirtein pienen superpallon tai vihreän kuulan kokoinen, ja olio syö sen. Valonvälähdyksessä se teleporttaa aluksesta planeetalle, jossa me olemme, ja kamera siirtyy ensimmäiseen persoonaan - minun silmiini.

Keltainen olio ilmestyy muutaman metrin päähän meistä. Se ei olekaan kovin suuri - ehkä vähän yli polvenkorkuinen. Se vaappuu luokseni ja uhkaillen vaatii meitä kertomaan, mistä sitä heinää saa. "Tuolta", sanon ja osoitan sormella kentän laidan yli (planeetalla on reunakin?). Sen enempää kysymättä pahis pomppii sinne ja reunan yli. Tiedän kuitenkin, että se palaa vielä kaksi kertaa yhtä vihaisena. Ajattelen jo, että olisi aika palata alukseen, mutta sininen kaverimme on taas pelissä mukana. Se loikkii saman tien takaisin sinisiin kasveihin. Ehdin huomata tämän ajoissa ja juoksen perään. Saan poimittua sen ylös ajoissa - tällä kertaa otus on vain osittain jäätynyt. Jään sulamisen pystyy jo näkemään.

Otusta sylissä kantaen nousemme alukseen ja klikkailen nopeasti uudet hyppykordinaatit. Valitsen ensin pystysuuntaisesta listasta sattumanvaraisen galaksin, ja näytölle ilmestyy seuraavat vaihtoehdot:

• My One Point Tangela
• My Three Point Tangela
• My Six Point Tangela
• My Six Hundred Point Tangela
• My Six Million Point Tangela

Valitsen näistä My Six Point Tangelan ja ruutuun ilmestyy 3D-malli tähdistöstä. Arvelen, että paikan nimi tulee tähdistä, mutta niitä on enemmän kuin kuusi. Uni päättyy herätykseen.

Selkouni

Istun Plaza-kauppakeskuksen ylemmässä kerroksessa kaiteen vierellä pelaamassa pokeria kaveriporukan kanssa, meillä on hieno pelipöytäkin. Tiedän koko ajan näkeväni unta, mutta en tee mitään dramaattista. Fiilis on sellainen, että vietänpä vähän aikaa kavereitteni kanssa unessa pelaamalla pokeria. Oletan, että kaverit ovat ihan oikeasti mukana unessani sen sijaan että he olisivat alitajunnan luomia 'botteja'. Peliä vetää joku uskonnollinen tyyppi, saattaisi olla riparin vetäjä. Pelistä saa poistua kun haluaa, mutta teemana on säästäminen ja hyveellinen elämä. Valtsu kuitenkin vihjaisee, että voisin ostaa nyt uuden kännykän viereisestä kaupasta. Ajattelen, että koska olen unessa, voin hyvin jättää opetukset ja mennä törsäämään rahaa, kukaan kun ei tule tietämään tästä. Kierrän koko tilan reunojen puodit, mutta yhtäkään kännykkää ei ole myytävänä. Turhaannun, ja peliin palaamisen sijaan ehdotan muille unimaailmassa kiertelemistä. Riku on menossa jo portaita alas, mutta käsken hänen palata. Ajattelen, ettei alas kannata mennä, koska uni saattaisi heiketä ympäristön vaihtuessa (lievää unityhmyyttä vai vainoharhaisuutta?). En muista, miten uni jatkuu. Paikka vaihtuu jossakin vaiheessa metsäksi.

Nyt seikkailen pikkuveljeni ja sekalaisen porukan kanssa unimaailman luonnossa. Kuljemme jonkin metsän reunaa, itse ihailen kaiken tarkkuutta. Olemme kaikki animorfeja, eli voimme muuttua eläimiksi halutessamme (idea Animorphs-kirjasarjasta). Oikealla puolella on järvi, ja mutkan takaa ilmestyy siellä kelluva Viking Line - laiva. Sen takana on pieni saarentapainen kallio. Kuvittelen mielessäni lintua - sääksi se taisi olla - ja muutun aika nopeasti sellaiseksi. Lennämme aidontuntuisesti veneen taakse. Laivaa kummastellessani huomaan yhden oudon asian: "Onkohän tää Silja Europa vai mikä, kun tossa lukee Europa?"

Laiva muuttuukin yllättäen keltaiseksi, kulmikkaaksi ja pelottavaksi teollisuuspaatiksi, joka alkaa liikkua vauhdilla meitä kohti. Lähdemme kiireesti lentoon, ei niinkään venettä vaan unen päättymistä peläten. Molskahdan mereen (kastuminen tuntuu aidolta) ja räpiköin rantaan. Lautta jää taakse. Palaamme takaisin ihmisiksi ja alamme kävellä rennosti soratietä pitkin. Sivelen jonkun puun pintaa taas hämmästellen kaiken todennuntuisuutta. Vapauden fiilis on mahtava: maailma tuntuu kokonaiselta ja aidolta, mutta nyt voin muuttua eläimeksi ja tehdä mitä vaan kenenkään välittämättä. Päädymme vihreään pikkumökkiin. Istuskelemme sen eteisessä ja juttelemme, kiirettä ei ole minnekään. Isäni tulee ovesta sisään ja pyytää minua säilyttämään jotain korttipakkaa. Yritän selittää, että tämä on vain unta: oikea vartaloni nukkuu nyt sängyssä, ja parin tunnin kuluttua herään. Silloin pakkaa ei ole enää olemassakaan. Asia ei mene kuitenkaan perille, joten työnnän pakan taskuun ja huikkaan muulle porukalle, että jatketaan matkaa.

Tullaan taas ulos metsästä, tällä kertaa todella kauniiseen paikkaan. Suoraan puista poispäin katsottaessa edessämme on jyrkänne. Kerrostalon verran alempana on pieni kaupunki, jossa on talvi. Katot kimmeltävät huurteessa ja kaikki on pastellinsävyistä. Oikealla puolellamme on pyörätie, joka kulkee alamäkeä kylän oikealle laidalle. Kaikki on ihan uskottavan näköistä, ja tuntuu tosiaan siltä että kävelisimme oikeiden ihmisten asuttamassa paikassa. Innostun, ja keksin juosta vauhdilla tietä alas. Mikä olisi siihen paras keino? Muutun gepardiksi. Yritän morffata kesken voltin, mutta muksahdan nolosti selälleni. Kierähtäessäni ympäri olen kuitenkin jo kevyt gepardi, ja nauraen mielessäni juoksen mäkeen. Pikkuveljeni onkin jo syöksymässä vastaan, jonain kissaeläimenä hänkin. Törmäämme ja hässäkässä hän raapaisee minua huuleen isoilla kynsillään. Puran morffin ja ihmisenä painan kämmenselälläni huultani: "Au, toi sattu". Kovin huolestunut en kuitenkaan ole. Kyseessä on vain uni, enkä ole oikeasti haavoittunut. Suussa tosin maistuu veren maku. Putsaan käteni tien penkereellä olevaan lumikinokseen: huulesta on vuotanut paljon verta. Kukaan ei onneksi nähnyt eläinepisodia oikeanpuoleisista rivitaloista, mutta vastaan kävelee pientä koiraa taluttava nainen. Hän kiertää meidät kaukaa. Pikkuveljeni purskahtaa nauruun. Hän on vasta puoliksi ihminen ja eläin: "Muuten, kato näitä käpäliä, ne on vieläkin ihan sairaan isot!"

Laulavia taikasiilejä

Uni alkaa kuin joku sarjakuva. Lihava arabialaiskuninkaallinen on saanut taikapapuja, joita hän ei osaa kuitenkaan käyttää kunnolla. Ne katoavat itsestään, ellei niitä nopeasti työnnä hiekkaan. Aihe muuntuu siten, että minä olenkin mukana unessa ja pavut ovatkin taikasiilejä.

kuitenkin suljettua kannellisiin purkkeihin. Niissä on kuulemma tarpeeksi ilmaa. AlkaaKirjaston pihalla on pieni pöytä, jolla olevassa laatikossa on paljon pieniä siilejä. Minä ja pikkupikkuveljeni yritämme estää siilejä karkaamasta: saan muutaman vangittua lasien sisään. Siilit villiintyvät, ja purkkien pitelemiestä tulee vaikeaa. Ne saadaan pitkä musikaali, jossa siilit tanssivat klassista tanssia ja yltyvät vähitellen laulamaankin. Mummini tulee paikalle ja siilit lopettavat laulamisen. Haltioituneena hössötän mummilleni taikasiileistä. Ne alkavat hermostua: meillä on nyt mittarit jokaiselle siilille, joista näkee niiden nimen ja aktiivisuusasteen. Purkki alkaa täristä, ja sitä pidellessäni sen yllä alkaa sinkoilla edestakaisin mustia pisteitä.





Juttu menee liian oudoksi. Käsitän näkeväni unta, ja ajattelen, että olisi parempi lähteä ennen kuin tästä tulee painajainen. Kävelen tietä Citymarketilta Euromarketin suuntaan (sinne olin siirtynyt huomaamatta). Matkalla E-mummi tulee vastaan juosten pakoon joitain junaa, mutta käännän ajatuksen huvittavaksi: unesta ei tule painajaista. Silta sortuu viressäni, ja syntyy hyökyaalto. Hyppään jokeen veneellä: "Hyökyaalto on HYPERSOONINEN! Aleksi kytkee RAKETTIMOOTTORIT!", huudan (nimi muutettu). Lennän maapallon ympäri sekunnissa tai toisessa ja päädyn Linnanmäen vanhan vuoristoradan viereen. Hyppään vaunun, jossa perheeni istuu, kyytiin. Saman tien saankin hypätä pois vaunun kyydistä: rata alkaa kupruilla ja elää omaa elämäänsä. Taustalla alkaa soida tunnelmamusiikkia, ja huvipuiston laitteet alkavat halailla toisiaan. Teemana on, että ihmisten jälkeen on nyt niiden vuoro nauttia elämästään. Kaikki ihmiset kävelevät pois puistosta, joka on nyt taas osa kirjaston pihaa.